• Etusivu
  • Ajankohtaista

Kiertotalouden green deal: RT ensimmäisten sitoutujien joukossa

"Haastamme koko rakennusalan mukaan"

Rakentajan toimitus
Julkaistu 24.09.2024
gren-deal-ja-kiertotalous-rakennusalalla-RT-1920x1080

Rakennusalalta löytyy valtavasti mahdollisuuksia ja potentiaalia edistää kiertotaloutta. Sen täysi potentiaali toteutuu vasta, kun koko alan arvoketju on mukana muutoksessa, korostaa Rakennusteollisuus RT. RT on päättänyt osallistua kiertotalouden green dealiin, jonka ensimmäiset sitoutujat julkaistiin 12. syyskuuta 2024.

RT suuntaisi toimenpiteet kiertotalouden edistämiseksi niihin alueisiin, joilla on suurin vaikutus: merkittäviin materiaalivirtoihin. Suomessa 55 prosenttia raaka-aineista käytetään juuri rakentamisessa.

– Kiertotalous ei toteudu Suomessa ilman rakennusalan laajaa osallistumista. Laaja osallistuminen taas ei onnistu, jos rakentamista tilaava julkinen sektori ja erityisesti kunnat eivät ole muutosta kanssamme tekemässä, kiertotalousasioista RT:ssä vastaava johtaja Juha Laurila sanoo.

Infrarakentamisessa suurimmat mahdollisuudet

Rakentamisen sisällä suurimmat massat liikkuvat maa- ja vesirakentamisessa eli infrasektorilla, joka käyttää noin 60 prosenttia rakentamisen raaka-aineista. Sektori tuottaa, muokkaa ja siirtää maa- ja kiviaineksia, joita kulutetaan Suomessa suuret määrät kaikessa rakentamisessa ja kunnossapidossa. Selvästi yli puolet kulutuksesta liittyy kuntien hankkeisiin ja valtion väylärakentamiseen.

– Julkinen tilaaja määrittää hankinta-asiakirjoissaan, miten kiertotalous toteutuu infrassa. Kunnilla on lisäksi vaikutusvaltaa myös kaavoituksen kautta, Laurila painottaa.

Neitseellisten kiviainesten käytön vähentäminen sekä maa- ja kiviainesten uudelleenkäyttö ja korvaaminen teollisuuden sivuvirtoina syntyvillä materiaaleilla on tärkeä kiertotalouden edellytys.

– Asioissa edetään, kun myös tilaaja sitoutuu kiertotalouden edistämiseen. Haastammekin etenkin isot kunnat kanssamme kiertotalouden green dealiin. Valtiolta odotamme ennen kaikkea TKI-panostuksia perus- ja soveltavaan tutkimukseen toimivien kierrätysmateriaalien löytämiseksi.

Seitsemän tiennäyttäjää

RT lähtee itse mukaan kiertotalouden green dealiin ensiaallon sitoutujien tuntumassa. RT:n tavoitteena on oman sitoumuksen puitteissa uudistaa alaa sisältäpäin.

– Tarkkoihin tonnimääriin tai aikarajoihin sitoutuminen lähes 3 000 jäsenyrityksen puolesta ei ole mahdollista, mutta haastamme jäseniä sitoutumaan itse green dealiin ja lisäämme niiden kiertotaloustietoutta, standardointipäällikkö Tuuli Kunnas lupaa. Kunnas koordinoi RT:n jäsenyrityksistään kokoamaa kestävän rakentamisen ryhmää.

Ensiaallon sitoutujia on yhteensä seitsemän:

  • A-Insinöörit (kaikki suunnittelijat ja konsultit osaksi kiertotalouden ratkaisua)
  • Borealis Polymers (kierrätysmuovin käyttö raaka-aineena ja energiatehokkuus)
  • Porvoon kaupunki (maamassojen kierrätys ja rakennusten käyttöasteiden nosto)
  • Skanska (rakennustuotteiden uudelleenkäytön lisääminen, käynnistyville hankkeille kiertotaloustavoitteet ja -toimenpiteet)
  • Suunnittelutoimisto Fyra (kiertotalouden suunnitteluperiaatteet projekteihin ja uudelleenkäytön edistäminen tilasuunnittelussa)
  • Vantaan Energia (sekajätevirtojen kierrätysasteen parantaminen laitosmaisella lajittelulla, hiilidioksidin talteenotto ja varastointi, polttoon perustumaton lämmöntuotanto)
  • Ylva (rakennusten korjaaminen ja käyttöasteen nostaminen, uudisrakentamisen päästöjen puolittaminen sekä ilmastokestävä ruokakulttuuri)

(Lähde: Valtioneuvosto)

Keskitymme neljään toimenpidekokonaisuuteen

– Sitoudumme diilissä myös keräämään dataa kiertotalouden tilasta alalla. Kun teemme kiertotalouden kehityksen ja oman vaikutuksemme näkyväksi, silmät avautuvat, Kunnas uskoo.

RT keskittyy kiertotalousdiilissään neljään toimenpidekokonaisuuteen: jäsenten tietopohjan parantamiseen, jäsenten omien hankintojen hankintakriteerien kehittämiseen, jäsenten omien resurssien käyttöasteen parantaminen sekä jäsenten luontovaikutusten vähentämiseen.

– Pääkohteena ovat pk-yritykset, joissa kehityspotentiaali on suurin. Isoille taas aukenee tilaisuus toimia keihäänkärkinä ja vetää muita mukana. Jäsenistämme kiertotalouden green dealiin sitoutuu ensiaallossa Skanska, ja päätös sitoutumisesta on tehty myös GRK:ssa, Tuuli Kunnas iloitsee.

Info

Info

Mikä on green deal?

Kiertotalouden green deal on vapaaehtoinen strateginen sitoumus, jossa mukaan lähtevät toimijat sitoutuvat vähentämään luonnonvarojen käyttöä ja asettamaan vaikuttavia tavoitteita ja tekemään toimia, jotka edistävät vähähiilistä kiertotaloutta.

(Lähde: Ympäristöministeriö)

Lisätiedot:

Juha Laurila, johtaja
juha.laurila@rt.fi, +358 50 412 3637

Tuuli Kunnas, standardointipäällikkö
tuuli.kunnas@rt.fi, +358 40 172 0073

Rakennusteollisuuden tiedote 12.9.2024

Ajankohtaista
ekologisuus
ympäristö
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje

Aiheeseen liittyvää

202110_72969.jpg
Uusi ratkaisu korvaa sementin betonissa
Kotimainen rakennusmateriaaliteknologiaan erikoistunut Betolar on kehittänyt ratkaisun, jossa voidaan korvata sementin käyttö betonin valmistuksessa. Tutkimus- ja kehitystyötä on tehty hyödyntämällä yhtiön omaa tekoälyyn perustuvaa alustaa. Sen avulla on analysoitu yli 300 erilaista teollisuuden sivuvirtamateriaalia.
20202_62934.jpg
Vanhojen rakennusten energiatehokkuudesta
Vanha Rauma on valtakunnallisesti ja maailmanlaajuisestikin merkittävä puukaupunkialue. Tämä asettaa suuret vaatimukset muun muassa rakennusten remontointiin. Näihin tarpeisiin on kirjoitettu kirja, johon on koottu rakentamiseen ja korjaamiseen liittyviä neuvoja. Kirjan ovat kirjoittaneet kaavoitusarkkitehdit (arkkitehdit SAFA) Henri Raitio ja Mervi Tammi. Kirja sisältää laadukasta ja arvokasta tietoa myös muille vanhaa rakennuskulttuuria vaaliville ja remontoiville toimijoille.
20219_72364.jpg
Mikä ihmeen green deal? Tätä se tarkoittaa
Ensimmäiset yritykset ovat jo sitoutuneet rakennusmuovien kiertotaloutta vauhdittavaan green deal -sopimukseen. Mutta mistä siinä on kyse?
Yhteiskäyttöpyörien kaunis konttivarasto taloyhtiön pihalla. Kontin katolla kasvaa viherkatto ja pihalla kaksi kuormapyörää.
Yhteiskäyttöpyörä taloyhtiöön: Arkimatkoja kestävällä tavalla
Helsingin Lauttasaaressa tehtiin mielenkiintoinen kokeilu, jossa asukkaat pääsivät testaamaan yhteiskäyttöisiä sähköavusteisia kuormapyöriä. Kokeilu alkoi 18. huhtikuuta ja jatkui aina elokuun loppuun asti. Kokeilun mahdollisti Circular Green Blocks -hanke yhteistyössä Lauttasaaren taloyhtiöklubin kanssa. Tavoitteena on kannustaa kestävään liikkumiseen ja luoda toimintamalli, joka edistää lainaus- ja yhteiskäyttöratkaisuja kiertotalouden hengessä.Lue vinkit ja katso video, miten yhteiskäyttöpyörät voisivat sopia teidän taloyhtiönne tarpeisiin. Yhteiskäyttöpyörien toimivuudesta sekä toimintamallista herääviin kysymyksiin vastaa HSY:n projektisuunnittelija Juuso Vähä-Piikkiö.
Kestäväkehitys
Kingspan istutti 2500 uutta puuta vanhoille turvetuotantoalueille
Eristemateriaalien valmistaja Kingspan pyrkii tukemaan ihmisiä ja yhteisöjä maailmanlaajuisesti, edistäen samalla kestäviä käytäntöjä ja vastuullisesti hankittujen materiaalien käyttöä.
EPD-seloste
Ympäristövastuullinen suunnittelu ja hankinta – tuotteiden valinnalla voi vaikuttaa
Vastuullisen rakennushankkeen kannalta tärkeitä päätöksiä tehdään jo suunnittelussa ja materiaalihankinnoissa. Yhä useammassa rakennushankkeessa huomioidaan myös ilmastovaikutukset ja ympäristöystävällisyys.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton