• Etusivu
  • Materiaalit

Puu rakennusmateriaalina – Kuusi

Kuusi – toiseksi yleisin rakentamiseen käytetty puulaji Suomessa

Tiina Painokallio
Päivitetty 17.03.2025
20204_63785.jpg

Kuusimetsää

Kuusella on osa kulttuuriperinteessämme. Kuusta on pidetty toisaalta uhkaavan synkkänä, mutta taas toisaalta suojaavana. Synkkä hahmo pimeässä, mutta suojana esimerkiksi sateella. Kuusta tuodaan sisälle talven pimeimpänä aikana esimerkiksi joulukuuseksi samalla tuoden toivoa ja vihreyttä. Hautausmailla taas kuusenhavuja on käytetty arkun ja haudan koristeena symboloimassa ikuisuutta.

Suomessa kuusia on ollut vain viisituhatta vuotta, mutta vallannut alaa tehokkaasti. Kuusi pitää runsasravinteisesta ja kosteasta maaperästä ja pärjää vähemmällä valolla kuin mänty. Siksi se valtaakin helposti tilaa metsän muilta puilta. Mänty voi olla leveä avoimessa maastossa ja tiheikössä taas riukumaisen kapea.

Kuusi kasvaa 20-30 metriä korkeaksi, joskus jopa 40 metriseksi ja voi saavuttaa jopa 350 vuoden iän. Juuristo on pinnallinen ja se kaatuu herkästi myrskyissä. Kuusi on myös ohuen kuorensa takia herkkä myös metsäpaloille. Kuivuutta kuusi sietää mäntyä huonommin. Eläintuhoilta eli esimerkiksi myyrä-, jänis- ja hirvituhoilta kuusi yleensä säästyy pahanmakuisuutensa vuoksi.

Info

Info

Tiesitkö?

Yrttiharrastajille kuusesta on saatavilla runsaasti etenkin loppukeväällä ja alkukesällä erittäin C-vitamiinipitoisia kuusenkerkkiä (nuoria versoja). Kuusi on siis C-vitamiinin oivallinen ja hyvin riittoisa lähde!

Kuusi on tasalaatuista kosteudenvaihtelua kestävä

Kuusi on kevyttä ja pehmeää sekä tasalaatuista eli sydänpuu ei juuri erotu. Väritykseltään vaaleaa ja yleensä terveoksaista. Kuusi kuivuu hyvin ja kuusella on myös vähäinen taipumus kieroutumiseen ja halkeamiseen. Erityisen säänkestävää kuusi ei ole ja kuusi on altis sienille ja hyönteisille. Kuusta on myös vaikea kyllästää.

Käyttöominaisuuksiltaan kuusi on helposti työstettävää sekä sorvattavaa. Liimautuu helposti ja helposti pintakäsiteltävä, mutta kuitenkin vaikea kiillottaa. Kestää hyvin kosteudenvaihteluita, mikä mahdollistaa erilaisia käyttökohteita.

<p data-block-key="mt4wz">Kuusen poikkileikkaus</p>
Kuusen poikkileikkaus

Kuusi on sisätilojen rakennuspuu

Männyn kanssa kuusi on myös yleinen rakennuspuu, mutta kuusen ominaisuudet ovat ohjanneet käyttöä erilaisiin käyttötarpeisiin. Kosteudenvaihtelun kesto, vaalea väritys ja vähäinen pihkaisuus ovat edesauttaneet kuusen käytön yleistymistä saunatiloissa esimerkiksi laudelautana ja panelointina.

Vaalea väritys ja värin pysyminen on myös ohjannut osaltaan käyttöä enemmän sisätiloihin kuin ulkotiloihin.

Lähteet:
http://puuinfo.fi/puutieto/puulajit
https://www.upmmetsa.fi/siteassets/yhteiset/pdft/opasvihkoset/metsiemme-puita-upm-opasvihko.pdf
https://puuproffa.fi/puutieto/yleista-puista/kuusi/

Materiaalit
sisätilat
puut
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje

Aiheeseen liittyvää

20204_63787.jpg
Miksi koivu on yleinen vanereissa, mutta ei ulkolaudotuksissa?
Suomen yleisin lehtipuu ja kolmanneksi yleisin puulaji on olennainen osa puurakentamista, mutta se liittyy myös juhannusperinteisiin koivukoristeina sekä saunakulttuuriimme vihtojen muodossa. Kestävimmät saunavihdan oksat saadaan rauduskoivusta, kun taas hieskoivun sitkeät oksat sopivat punokseksi. Koivua käytetään myös saunan lämmityksessä sen korkean lämpöarvon ansiosta, ja tuohikerros toimii tehokkaana sytykkeenä.
Kelatuotteet
Peltituotteet – muun muassa kelat, reikälevyt ja arkit – rakentamisen monipuoliseen käyttöön
Metehen laaja raaka-ainevarasto on yksi Suomen kattavimpia ja tarjoaa laadukkaan sekä kilpailukykyisen vaihtoehdon raaka-ainetoimituksille. Joustavan palvelun ja nopean tuotannon avulla varmistetaan sujuvat toimitukset asiakkaille. Erikokoisten kelojen lisäksi Metehe toimittaa rainoja, arkkeja sekä reikälevytuotteita.
Älä tapa nurmikkoa syksyllä
Piha kuntoon OSA 3/6: Kuinka nurmikkosi voi?
Uudet kiinteistön omistajat - ja jotkut jo pidempäänkin sillä asuneet - kaipaavat helposti konkreettisia neuvoja pihapiirinsä kunnostamiseen. Tähän tarpeeseen vastaa Piha kuntoon -artikkelisarja, jonka kolmannessa osassa pistetään nenä nurmikkoon ja tarkastellaan nurmimattomme kuntoa.
millennial-female-technician-ecologist-looking-up
Kestävä rakentaminen avaa ovia: Ympäristösertifikaattien merkitys
Ympäristötietoisuus on kasvussa, ja sen myötä myös rakentamisessa korostuu kestävä kehitys. Ympäristösertifikaatit ovat työkalu, jolla voidaan varmistaa rakennuksen ympäristöystävällisyys ja vastuullisuus.Käymme läpi ympäristösertifikaattien hyötyjä ja mahdollisuuksia sekä niiden merkitystä niin suurille rakennusprojekteille kuin omakotirakentajillekin.
20215_70533.jpg
Tarpeiden mukaan säätyvä ilmanvaihto joustaa elämänrytmin mukaan
"Asentajan ja loppukäyttäjän näkökulmasta Vallox on takuu laadusta", sanoo LVI-asennuksiin erikoistunut Henri Torikka Loimaan HT-Asennuksesta. Torikka toteutti syksyllä 2020 seitsenkerroksisen uudistalon ilmanvaihdon: kaikki tilat varustettiin Vallox-ilmanvaihdolla. Asuntoihin tuli Vallox 096 MV-ilmanvaihtokoneet, kumpaankin liiketilaan oma Vallox 245 MV-kone ja kellaritilaan Vallox 145 MV-kone.
20212_62415.jpg
Vaaralliset lumikuormat
Tilanne 16.2.2021Suomen ympäristokeskuksen mukaan lumikuorma Etelä- ja Keski-Suomessa on tällä hetkellä keskimääräisellä tasolla. Alkutalven kriittinen tilanne varsinkin kuplahallien katoilla on tasaantunut. Itä- ja Pohjois-Suomessa lumikuorma on jonkin alle keskiarvon.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton