• Etusivu
  • Energia

Maalämpöasiakkaita olisi, kalustoa ei: Pumput ja urakoitsijat loppuvat kesken

Lämpöpumpun ostaja saattaa joutua odottamaan pitkään, sillä laitteissa on pahoja toimitusvaikeuksia. Ukrainan sota on lisännyt kysyntää entisestään.

Rakentajan toimitus
Päivitetty 15.11.2022
LVI asennus

Lämpöpumppumarkkinoilla kuluva vuosi tulee olemaan ennätysvilkas. Jo ennestään kuumilla kierroksilla käynyt kysyntä on kasvanut Ukrainan sodan seurauksena. Entistä useampi suomalainen haluaa viimeistään nyt eroon öljylämmityksestä.

– Kaksi viikkoa sitten tarjouskyselyt alkoivat toden teolla lisääntyä. Nyt näkee selvästi sen, että ihmiset ovat miettineet hankintaa jo aikaisemmin ja nyt siirrytään tuumasta toimeen, Suomen Lämpöpumppuyhdistys Sulpu ry:n toiminnanjohtaja Jussi Hirvonen kertoi keväällä.

Taustalla on energian voimakas kallistuminen. Se näkyy paitsi bensa- ja dieselpumpuilla, myös kotien lämmityslaskuissa. Hirvosen mukaan alan yrityksille tehtyjen tarjouspyyntöjen määrä on nyt ennennäkemättömän suuri.

– Lämpöpumppuala on tällä hetkellä tukossa. Kaikissa pumppumalleissa on pitkät toimitusajat ja laitteista on puutetta. Markkinalla on kaiken lisäksi patoutunutta kysyntää viime vuoden syksyltä.

Eniten haasteita on maalämpöpumppujen toimituksissa. Porauksissa on pitkät jonot, koska alan urakoitsijoita ei ole riittävästi. Pulaa on lisäksi suunnittelijoista ja asentajista.

Ilmalämpöpumppujen puolella tilanne on Hirvosen mukaan hieman parempi, mutta sielläkin omakotitaloluokan pumput ovat kiven alla. Isompia, teollisuushalliluokan pumppuja saadaan asiakkaille nopeammin.

"Poraukset ovat lisääntyneet paljon viime vuosina. Komponenttipulan takia kalustoa ei saada niin paljon kuin yrityksillä olisi valmius investoida. Maalämpöä myydään paljon isoihin kohteisiin, joissa poraustarve on kymmeniä, jopa satoja reikiä. Porausvaunut ovat kalliita ja niihin tarvitaan koulutettua henkilökuntaa, jolla on erikoisosaamista. Tämä haastava tilanne ei ratkea aivan heti."
Jussi Hirvonen, toiminnanjohtaja, Suomen Lämpöpumppuyhdistys Sulpu ry

Merkittävä osa komponenteista tulee Aasiasta. Tehdasinvestoinnit laahaavat kysynnän perässä, koska projektit ovat pitkiä.

Kotitalousvähennys ryydittää ostohaluja

Pumppumarkkinoiden kysyntää ruokkii korotettu kotitalousvähennys, jolla on haluttu nopeuttaa öljykattiloiden korvaamista lämpöpumpuilla. Vähennystä voi saada 3 500 euroa henkilöä kohden eli perheessä maksimivähennys on 7 000 euroa. Maalämmön kohdalla työn osuus hinnasta nousee korkeaksi, jolloin koko vähennys on mahdollista hyödyntää.

Kotitalousvähennyksen laajennus painotti kysyntää maalämpöön päin, mutta samaan aikaan ilma-vesilämpöpumppujen kysyntä on kasvanut merkittävästi.

– Ilma-vesilämpöpumppu on maalämpöä edullisempi, joten moni päätyy siihen. Syynä voi olla myös maalämmön huono saatavuus tällä hetkellä. Ilma-vesilämpöpumpun saa nopeammalla aikataululla, Hirvonen perustelee.

Rahaa patterissa

Euroopassa isot suunnitelmat lämpöpumpuille

Toisin kuin Suomessa, monessa Euroopan maassa lämpöpumput eivät ole vielä merkittävässä roolissa kotien lämmöntuotannossa.

– Euroopan suunnitelmat ovat todella suuret. Puhutaan, että EU-alueelle pitäisi toimittaa 10 miljoonaa pumppua seuraavien viiden vuoden aikana. Näin olisi mahdollista vähentää kaasun ostamista Venäjältä.

Suomessa ja Ruotsissa lämpöpumput ovat olleet jo pitkään osa suunnitelmaa, jonka tavoitteena on luopua fossiilisista polttoaineista. Muualla Euroopassa ollaan selvästi jäljessä.

– Lämmitys sähköistyy Suomessa ja muualla Euroopassa. Se tulee tapahtumaan pääasiassa lämpöpumppujen avulla. Ukrainan kriisi tulee kiihdyttämään lämmityksen sähköistämistä, jolloin pumpuilla riittää kysyntää pitkään, Hirvonen ennustaa.

Suomen hieman yli miljoona lämpöpumppua tuottavat reilut 15 prosenttia tarvittavasta lämmöntuotannosta.

Info

Info

Lämpöpumppujen toimitukset

  • Lämpöpumppualan yrityksille tehtyjen tarjouspyyntöjen määrä on nyt ennennäkemättömän suuri.
  • Komponenttipulan takia urakoitsijat eivät saa kalustoa niin paljon kuin heillä olisi valmius investoida.
  • Porausvaunut ovat kalliita ja niihin tarvitaan koulutettua henkilökuntaa, jolla on erikoisosaamista. Ala kärsii osaajapulasta.
  • Pumppumarkkinoiden kysyntää on vauhdittanut korotettu kotitalousvähennys, jolla on haluttu nopeuttaa öljykattiloiden korvaamista lämpöpumpuilla.
Energia
maalämpöpumppu
lämmitys
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje

Aiheeseen liittyvää

Turun Jaanin alueen mittavassa ryhmäkorjaushankkeessa korjattiin kymmenen 60-luvulla valmistunutta taloa.
Toimiva energiaremontti lähtee aina taloyhtiön tarpeesta
Neljä turkulaista asunto-osakeyhtiötä selvitti linjasaneerauksensa yhteydessä vaihtoehtoja kaukolämmölle. Koska lämmityslaitteiden elinkaari on pitkä, on tärkeää, että laitetoimittajana on valmistaja, joka palvelee huolto- ja varaosa-asioissa vielä vuosienkin päästä.
20203_63032.jpg
Lämmitysremontti edessä - muista nämä asiat
Lämmitysjärjestelmän valinta on kodin tärkeimpiä päätöksiä, ollaan sitten rakentamassa uutta tai saneeraamassa vanhaa. Lämmitysjärjestelmän päivittämisellä saadaan säästöjä lämmityskuluissa sekä ekologisempi tapa lämmittää kotia. Lämmitysjärjestelmän päivittämiseen kuitenkin vaikuttaa moni asia.
Sisätilojen sopiva lämpötila ja toimiva ilmanvaihto ovat oleellinen osa asumisviihtyisyyttä ja terveellistä kotia. Arki helpottuu, kun kodin tärkeitä toimintoja voi valvoa ja tarvittaessa säätää samasta paikasta – myös etänä.
Älyä lämmitykseen - IoT lämmityksen apuna
Oikein mitoitetulla invertterimaalämpöpumpulla on korvaamattomia etuja pohjoisessa ilmastossa, ja se sopii niin uusiin kuin vanhoihin taloihin. Uusimman teknologian invertteriohjattu pumppu nostaa kompressorin kierroksia, kun tarvitaan enemmän lämpöä. Kierrokset laskevat, kun lämmön tarve on pienempi. Lämpöpumppu toimii näin koko ajan optimaalisella hyötysuhteella, joka säästää sähköä ja kompressoria käynnistysten määrän vähentyessä.Nykyaikainen automatiikka myös estää kaivon jäätymisen. Tämä tarkoittaa äärimmäistä joustavuutta ja energiatehokkuutta myös kovissa sääolosuhteissa.
20194_57243.jpg
Ota uusiutuvaa energiaa käyttöön - Aloita säästäminen nyt!
Ympäristö on valtava energianlähde. Jopa silloin, kun lämpötila ulkona on alhainen, on maassa ja ilmassa riittävästi lämpöä käytettäväksi lämmitykseen. Lämpöpumput käyttävät tätä energian lähdettä käyttöveden lämmitykseen ja keskuslämmitykseen.Ota uusiutuvaa energiaa käyttöön - Aloita säästäminen nyt!Lämpöpumput toimivat niin tehokkaasti, että sinulla on miellyttävä lämpö 365 päivää vuodessa. Kun niillä on pääsy maassa ja ilmassa olevaan lämpöön, tuottavat ne suuren osan koko lämpöenergiasta sieltä - uudistuvasti ja ilmaiseksi.
202110_73382.jpg
Kotitalousvähen­nys kannustaa lämmitys­remontteihin
Lämmitysremontti on ajankohtainen monissa vanhemmissa taloissa, ja uusiutuvien energiamuotojen lämmitysremontin tekijöille on tarjolla nykyään erilaisia tukia, joilla remontin kustannuksista saadaan katettua iso osa. Esimerkiksi öljylämmityksestä luopujalle on tarjolla korotettu kotitalousvähennys tai ELY-tuki maalämpöpumpun tai ilma-vesilämpöpumpun hankkijalle. Vielä ehditkin hyödyntää tuet lämmitysremonttiin.
202211_80360.jpg
Halvimpia sähkötunteja hyödyntäen lämpöpumppu maksimoi energiansäästön
Kun käytössä on pörssisähköohjaus, NIBE-lämpöpumpun toimintaa painotetaan niihin vuorokaudenaikoihin, jolloin sähkön hinta on halvimmillaan. Smart Price Adaption -pörssisähköohjaus on NIBE lämpöpumppujen toiminto, joka löytyy vakiona lähes kaikista uusista lämpöpumpuista.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton