• Etusivu
  • Tutkimus

Ohjeet asuinrakennusten korjaushankkeisiin koronavirusepidemian aikana

Rakentajan toimitus
Päivitetty 15.11.2022
20204_64041.jpg

Poikkeustila vaikuttaa korjaushankkeiden toteuttamiseen

Valtioneuvoston toteuttamat rajoitukset koronavirusepidemian hillitsemiseksi vaikuttavat myös rakennusten korjaushankkeiden suunnitteluun ja toteutukseen.

Sosiaali- ja terveysministeriö ja ympäristöministeriö ovat laatineet ohjeet, joissa on kuvattu, mitä asioita täytyy ottaa huomioon korjaushankkeissa koronavirustilanteen aikana. Ohjetta sovelletaan silloin, kun korjauskohteessa on asukkaita korjauksen aikana.

Ohjeiden tarkoituksena on ehkäistä taudin leviämistä korjaushankkeiden yhteydessä sekä suojella työntekijöiden ja korjattavissa rakennuksissa olevien henkilöiden terveyttä.

Ohje on suunnattu ensisijaisesti taloyhtiöiden hankkeiden tarpeisiin, mutta sitä voidaan käyttää soveltuvin osin myös omakotitalojen korjaushankkeissa. Tyhjänä olevien asuntojen korjaamisessa ja uudisrakentamisessa on otettava huomioon työntekijöiden keskinäinen tartuntariski.

Ohje perustuu 9.4.2020 tilanteeseen, ja sitä päivitetään tarvittaessa tilanteen muuttuessa.

Ohjeen valmisteluun ovat sosiaali- ja terveysministeriön ja ympäristöministeriön lisäksi osallistuneet Valvira, aluehallintovirasto, THL, Kiinteistöliitto, Isännöintiliitto, Omakotiliitto, Rakli ja Rakennusteollisuus.

Lisätietoja

Vesa Pekkola, neuvotteleva virkamies, STM, p. 0295 163 282, etunimi.sukunimi@stm.fi
Kirsi Martinkauppi, hallitusneuvos, YM, p. 0295 250 177, etunimi.sukunimi@ym.fi

Lähde: Sosiaali- ja terveysministeriö ja ympäristöministeriö

Tutkimus
työmaa
suunnittelu
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje

Aiheeseen liittyvää

20222_76950.jpg
Tietotyön paineet näkyvät johtamisen ongelmina
Työelämän murros ja etenkin tietotyön muutokset haastavat työnhallinnan yrityksissä. Kaksi asiantuntijaa kertoo, miten ongelmilta voi välttyä.
Kirvesmies työmaalla hakee tavaroitaan auton lavalta
Mikä on kylmäsilta – ja miten sen vaikutuksia voi vähentää?
Usein rakentamisen ja remontoinnin yhteydessä puheessa sekä tekstissä vilisee termi ”kylmäsilta”. Kylmäsilta on rakennuksen kohta, jossa lämpö pääsee karkaamaan ulos heikon tai puuttuvan lämmöneristyksen vuoksi. Mutta mitä vaikutuksia kylmäsillalla on?
Gyproc suunnittelijapalvelu mikael nyholm ja petri lindroos taustalla banneri
Suunnittelijan ja rakentajan tärkein työkalu: Gyproc Käsikirja
Rakennatko kestävästi ja turvallisesti? Vastaavatko suunnitellut rakenteet nykypäivää ja -maailmaa? Ovatko kohteet suunniteltu siten, että laatu ja kustannustehokkuus sekä turvalliset kestävät ratkaisut kohtaavat?Luotettavaa tietoa, testattuja ratkaisuja ja tuotteita, sertifikaatteja sekä pitkää kokemusta: tästähän se kaikki lähtee – Gyproc Käsikirjasta.
Syksyllä 2023 valmistuva As Oy Töölön Castellum koostuu kolmesta kenoharkkorunkoisesta kerrostalosta.
Kennoharkot runkomateriaalina Helsingin Töölöön rakentuvassa kerrostalokorttelissa
Suomen ensimmäinen kennoharkoilla muurattu kerrostalo valmistui vuonna 2019 Kotkaan. Parhaillaan Helsingin Töölössä on käynnissä tähän mennessä Suomen suurin kennoharkkotyömaa, jossa korttelin kaikkien kolmen kerrostalon ulkoseinät muurataan kennoharkoista.
20221_75526.jpg
Arkkitehti paljastaa, mitkä ovat sairaalarakentamisen uusimmat "villitykset"
Sairaalaprojektien haasteena on suunnittelun ja rakentamisen pitäminen ajan tasalla vallitsevien trendien kanssa niin, ettei kohde ole vanhentunut jo valmistuessaan. Puun suosio projekteissa on edelleen vähäistä.
millennial-female-technician-ecologist-looking-up
Kestävä rakentaminen avaa ovia: Ympäristösertifikaattien merkitys
Ympäristötietoisuus on kasvussa, ja sen myötä myös rakentamisessa korostuu kestävä kehitys. Ympäristösertifikaatit ovat työkalu, jolla voidaan varmistaa rakennuksen ympäristöystävällisyys ja vastuullisuus.Käymme läpi ympäristösertifikaattien hyötyjä ja mahdollisuuksia sekä niiden merkitystä niin suurille rakennusprojekteille kuin omakotirakentajillekin.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton