• Etusivu
  • Talo

Suomen kauneimmat uudisrakennukset -kilpailu ratkesi

– kolmen kärki erottui selvästi

Rakentajan toimitus
Julkaistu 06.05.2024
Kuva-FAb-Kristinestads-Bostäder-Koy-Maria-Virkkilä-2-INTBAU

Kuva: FAb Kristinestads bostäder Koy, Maria Viikilä.

Äänestys Suomen kauneimmasta, edellisen vuoden aikana valmistuneesta rakennuksesta järjestettiin huhtikuussa. Äänestys toteutettiin kaikille avoimena verkkoäänestyksenä. Kaikkiaan ääniä annettiin 1401 kappaletta. Kolmen kärki erottui selvästi.

Ylivoimainen voittaja oli Kristiinankaupungin Kirkkotori (42% äänistä). Toiseksi tuli Helsingin Huopalahden aseman uudisrakennus (20%) ja kolmanneksi As Oy Helsingin Muurarimestari (19%).

Palkittujen kohteiden esittely

Kristiinankaupungin Kirkkotori

Äänestyksen voittanut Kristiinankaupungin kaupungin omistaman Fastighets ab Kristinestads bostäder Kiinteistö oy:n uusin, 10 vuokra-asunnon kokonaisuus “Kirkkotori” sijaitsee kaupungin keskustassa. Sen tuntumassa on vanha kirkko ja tullitupa 1600-luvulta.

“Tämä hanke on kautta aikojen suurin oma hankkeemme, myös ensimmäinen hissitalomme. Tavoitteenamme oli luoda nykyaikainen mutta historiallista ympäristöä kunnioittava uudisrakennus. Olemme otettuja siitä, että hankkeemme sai näin laajan suosion” toteaa toimitusjohtaja Tom Heinonen.

Valinnan perusteluja:

”Traditionaalista muotokieltä tinkimättömästi noudattava uudisrakennus. Jugend-henkisine ikkunajaotuksineen Kristiinankaupungin uusi kaunotar näyttää siltä, kuin olisi ollut paikallaan aina. Uusi rakennus täydentää erittäin huomaavaisesti historiallista naapurustoaan ja lisää omalta osaltaan alueen viihtyisyyttä ja vetovoimaa.”

Arkkitehtitoimisto: Oy Rakennussuunnittelu AK-Plan Byggnadsplanering Ab

Rakennuttaja: Fastighets ab Kristinestads bostäder Kiinteistö oy

Valkoinen suuri rakennus, jossa paljon ikkunoita

Helsingin Huopalahden asemapuiston rivitalo

Äänestyksessä toiseksi tulleessa Helsingin Huopalahden asemapuistossa sijaitseva neljän asunnon rivitalossa on massiivipuurakenne ja painovoimainen ilmanvaihto. Kivijalka on luonnonkiveä, ilmahormit ja asuntoja erottavat palomuurit tiilimuurattuja. Ulkoseinämateriaali on liimatonta aaltopuuta (WLT).  Uusi rakennus on toteutettu niin, että se vastaa ominaisuuksiltaan mahdollisimman paljon samalla tontilla olevia, 1900-luvun alun asuinrakennuksia.

“Tavoitteenamme oli mahdollisimman pitkälti perinteisen näköinen, ympäristöönsä istuva rakennus, jolla on useiden satojen vuosien elinkaari. Haluan kyseenalaistaa nykyiset rakentamisen käytännöt ja hakea aidosti kestäviä ratkaisuja sadan vuoden takaa” toteaa Liisa Akimof.

Valinnan perusteluja:

”Uusi rakennus viehättää perinteisellä kotimaisella muotokielellään, joka on tervetullut tuulahdus ajoilta, jolloin rakennuksen ei ollut välttämätöntä jyrätä ympäristöään teräksellä, betonilla ja teollisen mittakaavan periskoopeilla.”

Arkkitehtitoimisto: Livady Oy

Rakennuttaja: Liisa Akimof, Kiinteistö Oy Huopalahden asema

<p data-block-key="equ46">Kuva: Liisa Akimof.</p>
Kuva: Liisa Akimof.

As Oy Helsingin Muurarimestari

Äänestyksessä kolmanneksi tullut As Oy Helsingin Muurarimestari on 29 asunnon kerrostalo, jonka esikuvana ovat 1920-luvun töölöläistalot. Massiivitiilirakenne ja painovoimainen ilmanvaihto edustavat vuosisatojen aikana hyviksi havaittuja kestäviä ratkaisuja, tinkimättä nykyajan mukavuuksista. Tiilimuuraus osoittautui edullisemmaksi ja nopeammaksi rakentaa, kuin hankkeessa alun perin arvioitiin.

Rakennus toteutettiin osana Helsingin kaupungin Kehittyvä kerrostalo -ohjelmaa, jonka tavoitteena on parantaa kerrostaloasumisen laatua ja kehittää rakentamista.

Valinnan perusteluja:

“Moderni ja perinteinen yhdistyvät sopuisasti tässä massiivitiilestä muuratussa rakennuksesta. Räystäät, harjakatto ja ullakkoikkunat luovat julkisivuun miellyttävää ja mielenkiintoista katseltavaa. Uusi rakennus nostaa koko alueen arvostusta.”

Arkkitehtitoimisto: Avarrus Arkkitehdit Oy

Rakennuttaja: Kestävät Kodit Oy

<p data-block-key="equ46">Kuva: Avarrus Arkkitehdit oy</p>
Kuva: Avarrus Arkkitehdit oy

Äänestys toteutettiin kaikille avoimena verkkoäänestyksenä. Yhteistyössä kauniimpaa rakennettua ympäristöä edistävän kansalaiskeskustelufoorumi Arkkitehtuurikapinan kanssa.

Mukaan hyväksyttiin viimeisen vuoden aikana valmistuneita, laajaa postitiivista huomiota saaneita kohteita, jotka eivät ole omakotitaloja. Äänestysaika oli 3.-17.4.2024. Vastaajia oli kaikkiaan 1401.

Lisätiedot:

Marjo Uotila, puheenjohtaja, INTBAU Finland ry, 050 912 9012, marjo.uotila@iki.fi

INTBAU on n. 40 maassa toimiva, perinteistä arkkitehtuuria, rakentamista ja kaupunkisuunnittelua edistävä voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhteisö, jonka edustaja Suomessa on INTBAU Finland ry.

Talo
asuminen
julkisivu
äänestys
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje

Aiheeseen liittyvää

2k-polyuretaanielastomeerin-levitys-pensselillä-weber
Huputuksen hajuhaitat historiaan
M1-luokiteltu rakennusmateriaali on vähäpäästöinenRemonteissa yksi ikävimmistä asioista on rakennusmateriaaleista lähtevät erilaiset hajut. Herkille ihmisille nämä hajut saattavat tehdä talon ulkopuolisista remonteistakin todella ikävää aikaa. Weberin M1-luokiteltu vedeneristyspinnoite parvekkeille, luhtikäytäville sekä sisä- että ulkoportaille jättää hajuhaitat historiaan. weber 2-K Polyuretaanielastomeeri on jatkoa Weberin vähäpäästöisille rakennusmateriaaleille.M1-luokitellut rakennusmateriaalit ovat vähäpäästöisiä edistäen asuntojen sisäilmaa.
asbestipitoinen kattolevy sekä rakennuspiirustus
Purkukartoitus – mikä se on ja milloin sitä tarvitaan?
Pelkkä nimi antaa jo vihjeen siitä, mitä purkukartoitus tarkoittaa. Ennen rakennuksen purkamista on tehtävä kartoitus, jossa tunnistetaan vaaralliset haitta-aineet sekä purkumateriaalit. Kartoitus on laillinen velvoite uuden maankäyttö- ja rakennuslain (KRL) myötä. Laki astuu voimaan 1.1.2025 ja sen nimike on nyt muutettu. Uusi on Alueidenkäyttölaki. Nyt purkukartoitus on huomioitava jo heti hankesuunnitteluvaiheessa. Lisäksi lokakuussa 2022 uudistui haitallisia aineita käsittelevä RT-kortisto, ja listalle tuli lisää tutkittavia yhdisteitä.
2k-polyuretaanielastomeerin-levitys-pensselillä-weber
Weberin hajuton M1-luokan pinnoite parvekkeen korjauksiin
M1-luokiteltu rakennusmateriaali on vähäpäästöinenRemonteissa yksi ikävimmistä asioista on rakennusmateriaaleista lähtevät erilaiset hajut. Herkille ihmisille nämä hajut saattavat tehdä talon ulkopuolisista remonteistakin todella ikävää aikaa. Weberin M1-luokiteltu vedeneristyspinnoite parvekkeille, luhtikäytäville sekä sisä- että ulkoportaille jättää hajuhaitat historiaan. weber 2-K Polyuretaanielastomeeri on jatkoa Weberin vähäpäästöisille rakennusmateriaaleille.M1-luokitellut rakennusmateriaalit ovat vähäpäästöisiä edistäen asuntojen sisäilmaa.
Lämmöneristeen asennus
Älykäs energiaremontti alkaa lämmöneristyksestä
Rakennuksissa käytetään lähes 40 prosenttia kaikesta Suomessa kulutettavasta energiasta ja ne aiheuttavat yli 30 prosenttia hiilidioksidipäästöistä. Ulkovaipan hyvä lämmöneristys on tehokkain tapa vähentää rakennusten energiankulutusta. Hyvä lämmöneristys parantaa myös sisäilmaa, vähentää hiilidioksidipäästöjä, nostaa rakennuksen arvoa ja lisää rakennuksen käyttöikää. Lisäeristys on erittäin hyvä investointi.
20216_70898.jpg
Tasoite lattioiden kallistusten korjaamiseen
Vedeneristeen alla oleva pinta pitää olla tasainen ja siisti. Tasoitteelta vaaditaan hyviä ominaisuuksia, jotta vedeneristeestä saadaan tasaisen laadukas.
piirretty hahmo pitää uutiskirjettä kädessä
Ympäristöministeriö esittää uusien rakennusten hiilijalanjälkien raja-arvot ja pyytää lausuntoja
Tiedote: Ympäristöministeriö 5.3.2025.. Suomessa otetaan käyttöön uudet hiilijalanjälkien raja-arvot ensi vuoden alusta. Uusien rakennusten hiilijalanjälkiä rajoittavat säännöt astuvat voimaan vaiheittain, ja ne pyritään säätämään valtioneuvoston asetuksella. Ensimmäiset raja-arvot asetetaan maltilliselle tasolle, mutta niitä kiristetään tulevaisuudessa rakennustyypistä riippuen. Asetuksessa säädetään raja-arvoista kaikille rakennuksille, mutta edelläkävijäkunnilla on mahdollisuus asettaa tiukempia vaatimuksia. Ympäristöministeri Sari Multalan mukaan tämä sääntely tarjoaa tehokkaan työkalun rakennusten päästöjen vähentämiseen ja on tärkeä askel kohti kestävämpää rakentamista.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton