• Etusivu
  • Palvelut

Suunnittelussa mättää, sanoo puhtausalan ekspertti

Rakentajan toimitus
Päivitetty 15.11.2022
202111_73420.jpg

Puhtauspalvelualalla toivotaan, että esimerkiksi huoltotilat mitoitetaan paremmin jo arkkitehtien suunnittelupöydillä.

Muun muassa puhtauspalvelualan koulutustoimintaan keskittyvän Puhtaustieto Oy:n toimitusjohtaja Marjatta Lausjärvi on huolissaan nykyisestä tilanteesta, jossa tilasuunnittelussa ei oteta riittävän hyvin huomioon rakennuksen ylläpitoa ja huoltotilojen mitoittamista sekä tämän keskeisen tilan sijaintia.

Hän kannustaa hankesuunnittelijoita huomioimaan ylläpidon tarpeet riittävän ajoissa, jotta muun muassa tilojen puhtaanapito, hoito ja huolto onnistuvat mahdollisimman edullisesti koko rakennuksen elinkaaren ajan.

– Tilojen ja rakenteiden hoidettavuus on yksi suunnittelun keskeisistä lähtökohdista. Tällöin otetaan huomioon muun muassa eri materiaalien puhdistettavuus ja puhtaana pysyminen sekä vaikeasti siivottavien paikkojen välttäminen. Jälkikäteen puutteita ja virheitä on kallista ja vaikeaa korjata.

Suunnitteluvaiheeseen Lausjärvi nostaisi nykyistä näkyvämmin paitsi huoltotilojen, myös sisäänkäynnin sekä kiinteiden kalusteiden suunnittelun. Tulevaisuuden varalta suunnittelupöydällä pitäisi huomioida robotiikka ja koneistaminen. Eritasoratkaisut vaikeuttavat ylläpidon työvälineiden ja koneiden siirtoa ja hyödynnettävyyttä.

202111_73419.jpg

Ylläpito iso kustannuserä

Puhtaustieto Oy näkee arkkitehtisuunnittelun ja tilojen päivittäisen ylläpidon välillä ristiriidan, joka uhkaa heikentää tilojen toiminnallisuutta ja puhtaanapitoa. Samalla ylläpidon kustannukset nousevat.

– Tilojen ylläpito on aina jäänyt vähälle painoarvolle. Kiinteistöjen ylläpito on kuitenkin iso kustannuserä, terveydenhoitolaitoksissa se voi olla jopa 50 prosenttia ylläpidosta. Työvoimavaltaisena palvelualana kustannukset kasvavat jatkuvasti, Lausjärvi jatkaa.

Hän viittaa laskelmiin, joiden mukaan helposti ylläpidettävä ja huollettava kiinteistö tulee elinkaarensa aikana huomattavasti edullisemmaksi kuin kiinteistö, jota on hankala ylläpitää. Puhtausalan mitoitusohjelmien perusteella julkisten rakennusten ylläpidon kustannukset ovat jopa 2,4 miljardia euroa, josta siivouksen osuus oli noin 30 prosenttia. Perusopetuksen rakennuksien siivouskustannukset neliömetriltä vaihtelivat 1,5 ja 3 euron välillä.

"Ylläpitotoiminnoille testaus samaan tapaan kuin ilmastoinnille"

Lausjärvi myöntää, että puhtausalan asiantuntijat eivät ole osanneet tehdä riittävän selkeitä ohjeistuksia tilanteen parantamiseksi.

– Ylläpito tiloissa ja kiinteistöissä tulisi suunnitella nykyisiin menetelmiin oikein sopiviksi. Valmiin kiinteistön käyttöönotossa pitäisi testata ylläpitotoiminnot samaan tapaan kuin testataan esimerkiksi ilmanvaihto.

Hyvät ylläpitoratkaisut säästävät vuosien aikana kustannuksia esimerkiksi tilojen materiaaleissa ja muutostöissä. Säästö voi olla jopa 5-10 prosenttia.

Puhtaustiedon vuotuinen puhtausalan yrityksen palkinto ojennettiin syyskuussa Helsingin yliopiston kiinteistöpalvelut Oy:lle. Perusteena oli muun muassa ylläpitoratkaisujen huomioiminen rakennuksen suunnittelussa. Kyseinen palkinto myönnetään "yritykselle tai yhteisölle, joka kehittää pitkäjänteisesti toimintaansa ja henkilöstönsä ammattitaitoa sekä toimii aktiivisesti ja ulospäin suuntautuneesti toimintaympäristössään".

Palvelut
suunnittelu
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje

Aiheeseen liittyvää

201312_37422.jpg
Hirrestä unelmiesi koti suunnittelupalvelun avulla
Moderni vai perinteinen? Valmiilta markkinoilta ei aina löydy juuri sitä omaa unelmien kotia –mikä silloin avuksi? Suunnittelupalvelun avulla saat luotua haaveidesi kodin yhdistelemällä eri malleja tai kokonaan oman ja täysin uniikin, juuri itsesi näköisen kodin. Haaveilu on siis sallittu.Suunnittelun lähtökohtana on yleensä omien yksilöllisten tarpeiden kartoitus. Perheen koko, harrastusten vaatimat tilatarpeet ja rakennuspaikan tuomat mahdollisuudet. Kun teet suunnittelusopimuksen Honka-myyjän luona, voit olla varma että perheesi koti on yksilöllinen ja tarpeitanne vastaava pitkäikäinen koti.Tutustu Honka-hirsitalojen laajaan valikoimaan
Lyyra-korttelin tiilijulkisivu
LYYRA – Hakaniemen uusi tiilikortteli
Hakaniemeen on rakenteilla uusi maamerkki, kolmen rakennuksen LYYRA-kortteli. Alueen viime vuosien lähes ainoat uudisrakennukset nousevat Siltasaarenkadun molemmin puolin aivan metron sisäänkäynnin viereen.
20214_70078.jpg
Uusi viranomaisohje rakennustyömailla poikkeusaikana toimimiseen
Päivitetty ohje keskittyy altistumisten ehkäisemiseen. Sen mukaan työnantajalla on vastuu riskien arvioimisesta. Ministeriöllä ei ole kokonaisvaltaista käsitystä siitä, miten rakennusalalla noudatetaan rajoituksia.
202111_73648.jpg
Raksan muistilista - näin voit suojautua varkauksia vastaan
Pimeät illat ovat jälleen täällä ja pimeän turvin varkaiden on helppo liikkua rakennustyömaalle kenenkään näkemättä. Etenkin työkalut ja arvokkaammat materiaalit ovat varkaiden kiikarissa. Abloy Oy:n kodinturvan asiantuntija ja Yale -tuotepäällikkö Markku Ryynänen kokosi seitsemän vinkkiä, joiden avulla rakennustyömaiden varkauksilta voi suojautua.
20216_70975.jpg
Painovoimainen ilmanvaihto tulee taas - Ota uusi ohjeistus haltuun
Museovirasto on julkaissut ohjeen painovoimaisen ilmanvaihdon käyttöön ja huoltoon. Ohjeen toivotaan auttavan myös ammattilaisia.
202110_73049.jpg
Puurakentamisen edistäminen kuntastrategiassa
Puuteollisuus ry:n tiedotteessa todetaan, että tavoite vähähiilisen puurakentamisen edistämiseksi näkyy yhä useamman kunnan kuntastrategiassa. Ilmastotavoitteiden saavuttaminen edellyttää puuttumista asumisen ja rakentamisen päästöihin. Hallituksen tavoitteena on edistää julkista puurakentamista, mikä voi toimia kuntien ilmastopolitiikan työkaluna.Puuinfo selvitti, kuinka puurakentaminen on kirjattu eri kuntien kuntastrategioihin.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton